Minäkin olen käynyt harvakseltaan terveyskeskuksen psykiatrisen sairaanhoitajan luona, joka on myös psykoterapeutti. Harmi vaan kun käynnit ovat niin harvassa, että koko käynti menee tilanteeni päivitykseen. Kerron siis millä lääkärillä olen käynyt ja mitä on sanottu. Kerron myös miten olen pärjännyt ja mitä tiedän tilanteestani. Menen ikäänkuin valistamaan psyKoterapeuttia sairauksistani. Lähes koko ajan hän on puhunut masennuslääkkeen aloittamisesta ja käskenyt mennä käymään psykiatrilla. Sitten kun kävin ja lääke viimein aloitettiin, se purettiin heti alkuunsa toisen lääkärin toimesta, koska aloitettiin uusi kilpirauhaslääkitys. Siihen tämä terapeutti totesi, että ehkä sitten kun tuo toinen lääkekuuri on syöty loppuun. Viime käynnillä totesi että nyt hän ei enää patista psykiatrille kun olin selvästi pirteämpi. Mulla meni tietty määrä sitä uutta lääkettä silloin ja annos oli silloin sopiva. Kuitenkin sitä ajetaan nyt alas ja sitä menee ihan minimaalisen vähän. Menen kilpparilabroihin maanantaina, jonka jälkeen taas mietitään mitä alan syömään. Olo on nyt voimaton, mutta yritän sinnitellä maanantai-aamuun.
Ihmettelen ettei psykiatrinen sairaanhoitaja ymmärrä lääkityksen vaikutusta kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Lääkityksen pitää olla kohdillaan, jotta voi hyvin. Minulla se ei ole ollut kertaakaan tämän 9kk aikana kun olen sitä sairastanut. Aluksi määrättiin perinteinen thyroksiini liian isolla aloitusannoksella. Aloin mennä huonompaan kuntoon ja en itse ymmätänyt. Ei ymmärtänyt lääkärikään, koska lisäsi vain annosta. lopulta se purettiin kokonaan ja siirryin toisen lääkärin hoitoon. Tämä toinen lääke sitten on ollut vain kuuriluonteinen ja aluksi aloitettiin pienellä annoksella, joka nostettiin sitten korkealle. tuli siis koko ajan muutosta annokseen, mikä vaikuttaa mielialaan. Sitten alkoi lääkityksen purku ja taas annos muuttuu koko ajan. Tällä hommalla olisi multa pitänyt hoitua ns. rT3 ongelma ja tämän jälkeen mietitään taas lääkitys uudelleen.
Koko aikan kun olen käynyt psykoterapeutilla, ei olla päästy puusta pitkään. Hän tosin tietää nyt sairauteni, lääkitykseni ja kotiolot. Hän yrittää olla kannustava, mutta ei tunne realiteetteja. Olen soittanut hänelle 2 krt itkuisena, kun hänellä on puhelinaika. Se apu siitä on ollut. Vastaanotolla en juurikaan itke. Yritän ajatella ja keskustella mahdollisemman järkevästi. Mun elämässä on niin paljon asioita mihin en voi itse vaikuttaa. Kaikki tuntuu kaaokselta ja olen niin väsynyt. Nyt kun en pysty edes ajamaan autoa, joudun käymään siellä taksilla ja se tulee kalliiksikin. Minulla ei ole sieltä mitään odotuksia.
