Kirjoittaja Aihe: sairauden hyväksyminen  (Luettu 85000 kertaa)

hiker

  • Global Moderator
  • ******
  • Viestejä: 1571
  • I'm Okay. My biggest lie.
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #15 : Joulukuu 16, 2012, 14:01:08 »
Minun onneni on ollut saada ympärilleni uskomattoman ammattitaitoinen, aidosti välittävä ja pysyvä hoitotiimi. Vaikka hoitotahot ovat erillään toisistaan, kaikki puhaltavat samaan hiileen eivätkä astu toistensa varpaille. Alun fysiatri-fysioterapeutti-ortopedi -yhtälö on vuosien varrella kasvanut kokoonpanoon fysiatri-fysioterapeutti-psykiatri-psykoterapeutti-ortopedi-yleislääkäri-vertaistukiystävä, joista fysiatrilla on koko pakettini hallussa ja hänen kauttaan kierrätän kaikki ehdotetut hoitotoimenpiteet tai uudet lääkemääräykset ennen kuin hyväksyn ne.

 Ehdottomasti suurin vaikutus nykytilanteeni hyväksymiseen on ollut psykoterapeutillani. Ilman häntä pyörisin edelleen omien ajatusteni vankina pohjamudissa tai olisin tuhonnut itseni kaikkivoipana ylikierroksilla käydessäni. Turha kuvitella, että on ollut helppo hyväksyä kipusairauden ja fyysisten rajoitteiden lisäksi vielä niiden esille tuomat mielialahäiriötkin. Haluan luoda kuitenkin kaikille uskoa siihen, että vuosienkin taistelun jälkeen on mahdollista oppia hyväksymään eteen tulevat asiat ja saavuttaa sitä kautta hieman helpotusta omaan elämäänsä. Yksin en olisi päässyt näin pitkälle missään tapauksessa enkä kuvittele, että selviäisin eteenpäinkään ilman jatkuvaa tukea.

 Viimeisin hyväksymisen tarve tuli perjantaina, kun sain tietooni, että määräaikainen osatyökyvyttömyyseläkehakemukseni on hyväksytty. Hieno asia sinänsä helpottamaan elämää, mutta herättää kysymyksen, että ihanko todella minut katsotaan näin sairaaksi. Jatkuvaa työtä siis hyväksymisen saralla!

Hienoa Mako, että jaksat jo katsoa tulevaan hieman valoisammin! Sinulla on niin monta rankkaa asiaa kesken, että koeta vain olla itsellesi lempeä. Yritä kääntää ajatuksesi niin päin, että olet ylpeä jokaisesta suoritetusta jumpasta, siitä yhdestäkin viikossa tai jokaisesta lämpimästä ruoasta, jonka olet saanut alas. Helposti ajattelemme juuri sinun tavoin, mutta se laskee vain yhä enemmän mielialaa. Sinulla on täysi oikeus ja syy olla masentunut ja tarvitset varmasti apua selvittämään omia tuntojasi. Toivottavasti saat sitä pian! Ainoa, mihin toivon, että kykenisit itse puuttumaan on ravinnon saanti. Taistelen itse samojen asioiden kanssa ilman sytojakin, joten tiedän turhankin hyvin, mistä puhut. Apteekista saa ravintolitkuja, joissa on kaikki tarpeellinen juuri
tällaisia tilanteita varten. Minua auttaa myös päiväjärjestys, johon olen kirjannut ruokailukerrat ja pakotan itseni syömään silloin jotain. Muuten saatan unohtaa ruokailun täysin. Jaksamista!
Lanne- ja kaularangan ongelmat hermojuurivaurioiden kera
Polven artrofibroosi
Kolmoishermosärky ja -vaurio
Mieliala- ja syömishäiriö

Sasu

  • Hero Member
  • ****
  • Viestejä: 719
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #16 : Tammikuu 27, 2013, 18:18:58 »
Välillä tuntuu et oon lopultakin hyväksynyt sairauteni ja rajoitteet, jotka se on mukanaan tuonut. Välillä sitten taas riepoo niin et tekis mieli tasajalkaa hyppiä. Sillon kun ei saa nukuttua ja on kipeämpi niin ajatuksenjuoksu lähtee kyllä hyväksymisestä hyvinkin helposti negatiivisiin asioihin eikä enää ymmärrystä riitä sairudelle eikä sen tuomille rajoitteillekaan. Mutta sitähän se elämä muutenkin on, eihän ne päivät muutenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista ole. Joskus vaan toivoisi että kun jo sairaus on taakkana niin ei tarviis niitä muita elämän kolhuja sitten enää tullakaan, koska ei sitä sietokykyä enää ole siinä mittakaavassa, ainakaan mulla, kuin terveenä ollessa.
selkärankareuma, lannerangan osittain pitkälle edennyt rappeuma, Raynaud´n oireyhtymä, migreeni, gastriitti, SAD

hiker

  • Global Moderator
  • ******
  • Viestejä: 1571
  • I'm Okay. My biggest lie.
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #17 : Tammikuu 28, 2013, 10:06:52 »
Etpä ole ajatuksinesi ja tunteinesi Sasu yksin. Välillä luulen olevani sinut asioiden kanssa ja heti seuraavassa hetkessä tuntuu maailma kaatuvan niskaani. Olen huomannut myös, kuinka huono sietokyky minulla on elämän muihin kolhuihin ja kupruihin, joita vastaan tulee. Enimmäkseen haluaisin olla omassa kuplassani, joka ei läpäise turhia huolenaiheita ympäristöstä. Toisaalta hyvinä hetkinäni vähättelen omia sairauksiani ja saatan tehdä kaikkea typerää todistellakseni, kuinka lääkärit ovat väärässä ja liioittelevat. Viime viikolla oli juuri tällainen voiman tunnon hetki pitkältä lomalta lämpimästä ja auringosta palattuani. Onneksi on lääkäri, joka pitää tiukasti suitsista kiinni, eikä päästä minua hölmöilemään.
Lanne- ja kaularangan ongelmat hermojuurivaurioiden kera
Polven artrofibroosi
Kolmoishermosärky ja -vaurio
Mieliala- ja syömishäiriö

Sasu

  • Hero Member
  • ****
  • Viestejä: 719
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #18 : Tammikuu 28, 2013, 14:45:36 »
hiker, hyvä et sulla on hyvä lääkäri ja tiimi, joka pitää sut ruodussa   :)  Tukijoukot ylipäätään on kyllä tärkeitä siinä et itse hyväksyy sairauden. Omalla kohdalla on tainnukin käydä niin et läheiset ja ystävät on ymmärtäny ja hyväksyny sairauden ja sen tuomat rajoitteet paremmin kuin itse. Mulla tuon sairauden hyväksymiseen autto kyllä paljon se, että kun olin jo ihan piipussa kaikesta töissä sinnittelystä ja pääsin sitten psykologin juttusille niin hänen kanssa jutellessa jotenkin ajatukset alko selkiintymään. Hieman oon nykysellään itselleni armollisempi. Kaikkea ei tarvii jaksaa tehdä, asioista voi jopa kieltäytyä, se on edelleenkin aika uutta mulle   :) Helposti oon aina auttamassa muita, mutta pitää sitä näköjään itseäänkin ajatella.
selkärankareuma, lannerangan osittain pitkälle edennyt rappeuma, Raynaud´n oireyhtymä, migreeni, gastriitti, SAD

ukkorähjä

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 233
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #19 : Helmikuu 20, 2013, 09:52:11 »
Olen huomannut itsessäni monenmoisia muutoksia henkisellä puolella fyysisen sairauden edetessä ja toimintakyvyn heiketessä. Tuntosarvet ovat herkistyneet mm. työntekoon liittyvissä asioissa. Nyt kun itse olen eläköitynyt kuvittelen löytäväni "piikkejä" ihmisten puhuessa työnteosta. Pienetkin letkautukset työhön liittyvistä asioista satuttavat vaikka aiemmin saattoivat naurattaakin kovin. Olen kuvitellut tähän asti olevani ihminen jolle työnteko on vain sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä  ;) Ilmeisesti kuitenkin mittaan arvoani, ainakin jossain määrin työn kautta. Sopeutuminen eläkeläisen rooliin on siis edelleen kesken.

Arvomaailma on muuttunut pehmeämmäksi. Asiat jotka ennen olivat tärkeitä eivät enää ole sitä. Raha ja maallinen mammona on entisestään menettänyt tärkeyttään. Kiire on kadonnut eikä esim. kassajonoissa seisominen enää kiristä pinnaa niin kuin ennen. Jos sairaudesta jotain positiivista hakee niin em. asiat ovat ehkä niitä.

Sairauden hyväksyminen vaikuttaa moneen asiaan. En tietenkään väitä että olisin sairauden kanssa täysin sinut. Sopeutuminen sairauteen ja sen hyväksyminen ei varmaankaan lopu koskaan. Kuinka voisikaan. Kun on aiemmassa elämässään tottunut tekemään suunnilleen kaikkea mitä on halunnut tehdä on vaikeaa opetella tekemään vain sen mitä pystyy. Jos sairaus etenisi yhtä hitaasti kuin vanheneminen olisi asia varmaankin helpommin käsiteltävissä. Kun fyysinen romahdus tapahtuu muutaman vuoden aikana on siinä totuttelemista. Urheilijan fysiikka on taantunut invalidin tasolle. Voi vain kuvitella millainen urakka esim. onnettomuudessa halvaantuneella on hyväksyä tilanne jossa esim. kävelyky yht'äkkiä katoaa kokonaan eikä palaudu koskaan.
-Ukkorähjä-

   

- Ositt. neliraajahalvaus, selkäydinvamma
- Kaularanka oper. 3 kertaa=välit c5-c7 luudutettu,
- Lanneranka oper. kerran
- Spinaalistenoosi koko rangan alueella
- Kaikkien raajojen hermojuurivauriot
- Polvien nivelrikko, migreeni
- 11 leikkausta, eikä niille loppua näy

- Pääasia että on terve

Sasu

  • Hero Member
  • ****
  • Viestejä: 719
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #20 : Helmikuu 20, 2013, 11:31:40 »
Ehkä kaikille olisi hyväksi tuo arvomaailman muuttuminen pehmeämmäksi mistä ukkorähjä kirjoitit. Varmaankaan tuohon eläkeläisen rooliin sopeutumista ei voi hoputtaa, jokaisella vie oman aikansa sopeutumisessa ja jotkut eivät sopeudu koskaan täysin. Hyviä eläkepäiviä sinulle :)
Ite olen nyt aika kummallisessa tilanteessa. Olen omasta mielestäni aika hyvin sopeutunut sairauteeni ja hyväksynyt rajoitteeni. Olen tuonut moneen kertaan esille rajoitteeni ja kertonut sen mihin omasta mielestäni kykenen ja mihin en. Nyt kuitenkin tilannettani hankaloittaa ihmiset, jotka eivät usko / kuuntele mitä heille olen sanonut toimintakyvystäni. Nyt minua "kannustetaan" tekemään sitä ja tätä ja voittamaan "pelkoni". Huvittavaa sinällään, aika monet pelot olen voittanut eikä omasta mielestäni mulla nyt mitään pelkoja ole vaan nimenomaan sairauden aiheuttamia rajoitteita, jotka estävät toimimasta tietyllä tavalla. Koska en aikaisemmin ottanut huomioon näitä rajoitteita niin lopulta olin pitkällä slomalla kun kuvittelin että pystyn sivuuttamaan rajoitteeni ja tekemään työt kuten ennenkin. Nyt sitten  "kannustetaan" ajautumaan samaan tilanteeseen toistamiseen. Tuntuu siltä ,että joudun todistamaan eräille olenko oikeasti työkykyrajoitteinen.
selkärankareuma, lannerangan osittain pitkälle edennyt rappeuma, Raynaud´n oireyhtymä, migreeni, gastriitti, SAD

Jussi

  • Hero Member
  • ****
  • Viestejä: 735
  • Röllimetsän vanhin peikko
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #21 : Helmikuu 20, 2013, 12:13:40 »
Kyllähän se reilu 10v taaksepäin pysäytti kun joutui sydävaivojen takia ensimmäisenä tekemisiin eipä Jussi poika enää pystynyt samaan laukkaan kuin ennen.Pikkuhiljaa sitten muut kiusat ja rajoitteet alkoivat olla arkista hommaa ja nyt kun ikä on siinä että jos?? pääsen niinkuin olen ajatellut ensi vuoden lopulla jään eläkkeelle.Tiedän että ja uskon siinä olevan oma soveltamisesnsa kaikesta huolimatta mutta kun tämä ainut terveys kaikkine rajoitteineen ja kiusoineen on niin toisaalta on helpotus.Sitten jos vielä saisi suhteellisen terveenä nauttia oloneuvoksen päivistä niin mikäs sen parempi ja aika ei käy pitkäksi.Myös oman työn kiristyminen ja ja taakan lisääntyminen on osaltaan se tekijä mikä on edes auttanut päätöksessä kun nuoremmatkin valittaa jo työ väsymyksestä.
Elämää ja erotiikkaa unohtaa ei sovi milloinkaan.Liki kaikkea paitsi luumätä ja nahkahome puuttuu.
Soittajan paras ystävä on "sekvensseri" sen voi viedä hotellihuoneeseen eikä siitä saa tautia.

Kaustinen

  • Administrator
  • ******
  • Viestejä: 1180
  • Elä elämäsi hymyillen, hymyillen läpi kyynelten!
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #22 : Helmikuu 20, 2013, 23:07:28 »
Sasu, kirjoitit kuin minun tilanteestani..

Nyt on pakko kyllä purkaa vähän paineita tänne, sillä aihe on aika ajankohtainen  ??? Olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja nykyisin myös työtön.. koko eläkkeelle tuskin pääsen, sillä en ole vieläkään kai tarpeeksi sairas vaikka sopivaa työtä ei tahdo löytyä. Töihin haluaisin, jos vaan suinkin sitä pystyisin tekemään.

Olen myöskin mielestäni jo melko hyvin tietoinen omista rajoitteistani ja hyväksynyt ne. Myös lähimmät ihmiset alkavat pikkuhiljaa ymmärtää tilannettani. Mutta sitten on nämä muut ihmiset, jotka väen väkisin yrittää tuputtaa omia käsityksiään päähäni ja "kannustaa".. Pitää olla aktiivinen ja pirteä, eteenpäin suuntautuva (niin.. mutta sitähän tässä koko ajan yritänkin olla  ~:/).. Pitää yrittää avoimin mielin lähestyä uusia haasteita (vaikka tiedän, ettei onnistu  ~:/).. On liikuttava paljon ja huolehdittava terveydestään (joo! sitähän tässä yritän tehdä koko ajan ja päivittäin!).. on noustava liikkeelle ja unohdettava kivut (pakkohan se on, ei löydy palvelijoita!).

Vaan meeppä sanomaan yhdellekään noista vaatimuksia esittävistä (ainakin lähes) terveistä, kun makaavat vaikkapa influenssan kourissa sängyn pohjalla, pää särkien, paikat kipeenä ja voimat loppuneena, että "nyt hopihop nopeasti siitä töihin, ajattele positiivisesti ja hangonkeksihymy esiin.. töiden jälkeen lenkille ja sitten perheelle ruokaa.. ei mitään valituksia mistään flunssista.. unohda kipusi.. tää on vaan elämää! Ja huomenna sama uudelleen ja ensi viikolla ja ensi kuussa ja ensi vuonna ja.... koko loppuelämä. Jaa, ettei jaksa, vai? Ai sitä ollaankin noita ihmisiä, jotka ei sopeudu vaan valittaa ja haluaa laiskotella.. joo, joo.."

Välillä tuntuu, että muiden kuin itse on vaikeampi hyväksyä se, että on sairas. Aina pitää olla vakuuttelemassa.. jopa lääkäreitä. Ja juuri sairas on se, joka kuitenkin koko ajan yrittää zempata ja sinnitellä voimiensa äärirajoilla selvitäkseen eteenpäin tässä oravanpyörässä.

Niin ja sitten vielä.. On ihmisiä, jotka aina minut nähdessään sanovat: "Moi, mitä kuuluu? Joko olet saanut töitä?" ja sitten niitä, jotka sanovat: "Moi, mitä kuuluu? Miten jakselet?" Arvatkaa, kummat on nykyään parhaita ystäviäni.. tietenkin ne, jotka ovat hyväksyneet sairauteni  ;)
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 20, 2013, 23:36:59 kirjoittanut Kaustinen »
"Älä sinä tyttö koskaan katkeroidu, sillä sitten ei enää mikään auta!"
- mummu -

Psoriasiartropatia/moninkertainen sekundäärinen nivelrikko
HMS/EDS
Määrittämätön nikamasairaus
Kiertäjäkalvosinoireyhtymä
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Uniapnea
Metabolinen oireyhtymä
Essentiaalinen verenpainetauti

elektra

  • Ex-member
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #23 : Helmikuu 21, 2013, 07:13:10 »
Se tässä nykymualimassa onkii syvältä ko immeistä arvostettaan sen vuoksi mitä hän TEKKEE, ei sen vuoksi mitä hän on. Ite jotennii päässy ajatuksesta jo eroon..Ketuttaa se kyllä ko joutu luopumaan todella mieleisestä työstä. Vieläkii tullee tippa linssii ko ajatteleeki niitä aikoja..yyh.

Miulla on onneks ihania immeisiä ympärilläni jotka tykkää miusta semmosena ko olen. Harvempi nyt ennee paukauttellee mittää "mikset oo duunissa" -tyyliin. Kun selkis että siellä selässä jottai oikeesti on rikkisärki ni loppupa ihmettelyt.

Onneks on meitä kippeitä immeisiä jotka tajuamme miltä toisesta tuntuu. Henkinen kipu on ihan yhtä karmeeta kuin fyysinenkin. Joskus tuntuu et se henkine tuppaa olemaan pahempi.

Mut ei se auta ko alakaa miettiin et mitäpäs sitä sitte. Tämmöset kortit on nyt annettu ja niillä pitäs pelata. Ihan herttareetiä ei taija tulla, mut vähemmälläkii pärjännee!  ;)

ereritu

  • Hero Member
  • ****
  • Viestejä: 540
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #24 : Helmikuu 21, 2013, 09:52:14 »
Ja ees riittäs, et sairautensa hyväksyy. Vielä pitää taistella kaikesta muusta esim. eläkeyhtiön tai muiden tahoin kanssa.
" Tarpeeksi ammatillinen taho olla tekemässä kuntoutussuunnitelmaa!!" juu. Sellanen tilanne.

No arjesta ja kanssa ihmisistä.
Totta on ,että tulee vainoharhaiseksi itsekin , vaikka ei sanoja kenties ees pahaa tarkoita. Ei vain osaa suhtautua toisen rooliin. Mutta tämä ammatti-lakitahojen mielipiteiden armoilla olo ottaa pattiin. Haluisi olla ja tehdä ja mennä. Haistattaa pitkät. Vaan se ei vain onnistu.

Varmaan vielä haudastakin samaa haaveilen:  että annahan ,kun tekasen. ;D  Ei luonteesta häviä noin vain.


elektra

  • Ex-member
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #25 : Helmikuu 21, 2013, 10:14:10 »
Vähäse offtopikkia: Miks hemmetissä aina lekurilla käyvessä katotaan se päävaiva ensin? Tarkotan nyt siis vaik bipopäisyyttä. Eikait se tuoho selekään vaikuta... Tästä on monen kans juteltu, ja miusta se on oikeesti väärin et joka hemmetin lausuntoon se kirjotettaan. Mie oon sinut tuon sairauden kans ainaki, mut hittoakos se lekuri sillä tiedolla tekkee jos vaikka nilkka on murtunu? Kyl mie ossaan sanoa josko siihe päävaivaan on lääkitys, mut ei sitä tartte alakaa vatvommaan. Nih.

Sepä se onkii ko tekis mieli tehhä vaikka ja mitä. Mut rajotteet on nyt hyväksyttävä. Kun tajuais nää muutki tahot sen ettei tässä haluta laakereilleen jäähä lepäämään..argh.

(oottelen melki paniikissa miten sille Somlassa olleelle valitukselle käy, nyt ollu vasta noin vuojen siellä..)

celca

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 60
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #26 : Helmikuu 21, 2013, 10:20:16 »
Samat on mietteet Ukkorähjällä kuin itselläkin. Tuo itsensä arvostaminen työn kautta on omakin kompastuskivi. Aina sitä on ollut suorittaja ja saanut onnistumisen ilon fyysisen työn tai harrastuksen kautta. Nyt kun ei enää fysiikka anna periksi tehdä oman mittapuun mukaan "mitään", on myös oman arvon tunne laskenut. En ole edelleenkään löytänyt fyysisen suorittamisen korvaavaa toimintaa. Kun suurinpiirtein kaikki on kielletty, niin mitäs teet.

Sitä useasti kysyy- itsekästä kyllä- itseltään; miksi minä. Miksi toiset huomattavasti vanhemmat ihmiset ovat kykeneviä urheilemaan, tekemään töitä. Miksi minä en enää pysty, vaikka koko elämäni olen urheillut ja pitänyt kunnostani huolta. Vaikka kuinka yrittää ajatella, että en saisi olla näin itsekäs, että voinhan vielä tehdä monia asioita, niin kuitenkaan en meinaa päästä yli tästä.

Tavallaan sitä pitäisi pyyhkiä pois kaikki se mitä olen, koska kaikki se mihin elämäni on perustunut on auttamattomasti ohi. Se, kuinka kauan tähän elämänmuutoksen hyväksymiseen menee aikaa, on mahdoton tietää. Ehkä hyväksyn kaiken ensi viikolla, ehkä en hyväksy tätä koskaan.

Itse yrittää myös välttää avun pyytämistä toisilta. Siitä sitten saakin kärsiä vain itse. Näin sitä onkin hajottanut itseään yhä enemmän ja enemmän. Mutta kun luonto ei edelleenkään anna periksi.

Lähipiirissä onneksi suurin osa ymmärtää tilanteeni hyvin ja ovat kannustavia. Mutta sitten on myös niitä, jotka saavat tuntemaan todella mitättömiksi. Niin on monenlaista kommenttia tullut, mitkä on romuttaneet pienetkin onnistumisen tunteet alta aikayksikön.

 :thumbsup: kaikille kanssasisarille ja -veljille. Kyllä se tästä pikkuhiljaa.

Iines

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 437
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #27 : Helmikuu 21, 2013, 10:47:53 »
Asiaa puhutte kaikki:) Itse mietin useasti sitä, miten vaikeaa on hyväksyä tämä olotila, kun mistään ei oikein saa apua eikä ole virallista diagnoosia. Hammaslääkärini hämmästeli viime viikolla kipeitä ja kankeita niveliäni, mikä tuntui aika ironiselta, koska eihän hän ole nivelspesialisti:)

Nyt päätin aloittaa pienimuotoisen dietin ja ruveta taas vaihteeksi käymään kuntosalilla. En ole ylipainoinen, mutta yritän noita likkumattomuuden seurauksena vyötärölle kertyneitä makkaroita hieman pienentää. Ja virkistäähän tuo kuntosali mieltäkin. Meinasin, että jos keväämmällä hakeudun jonkin sortin lääkärille, voin ainakin sanoa yrittäneeni tehdä kropalleni jotain.

Nyt on uutena kipuna ärsyttävä tykyttävä tunne alaselässä. Vähän peloittavankin oloinen oire. Toivon, että menee ohitse koiralenkillä. Ollaan molemmat vähän raajarikkoisia tuon turren kanssa, kun sillä on halvauksen seurauksena toinen takajalka vähän huono. Useimmiten se tosin kiitää minua paljon nopeammin. Ihan naurattaa, kun ei meinaa pysyä tuon invalidikoiran vauhdissa mukana. Tsemppiä vaan taas kaikille:)

MaKo

  • Klubilainen
  • ******
  • Viestejä: 1194
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #28 : Helmikuu 21, 2013, 11:05:48 »
Aika jännää että kaikki kirjoittavat just niinku olisivat mun pään sisällä, samoja asioita ajattelen ja kelailen eestaas....
Mulla on kanssa ollut työ ja fyysinen liikunta tosi tärkeitä, ja nyt ei ole kumpaakaan. Kuntopyörällä ja kotijumpalla ei millään saa samaa tunnetta kuin salilla jossain esim.ryhmäliikunnassa jossa voi haastaa itseään entistä parempiin suorituksiin. Kaipaan sitä fiilistä kun paita ja hiukset ovat hiestä märät liikuntasuorituksen jälkeen, ja se hyvän olon tunne...ei voi kuvata millään. Nytkin kun kirjoitan tätä melkein itkettää kun ei pysty, ei kykene, ei nyt eikä koskaan  :'(
Suolistosyöpä 2011-2013
Hermovaurio jalkaan 2012
Työkyvyttömyyseläkkeelle 2014

Iines

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 437
Vs: sairauden hyväksyminen
« Vastaus #29 : Helmikuu 21, 2013, 11:16:09 »
Tiedän tuon tunteen MaKo, kun on joutunut luopumaan yksi kerrallaan liikuntaharrastuksistaan. Aikoinaan kävin 3-4 kertaa viikossa jumpassa, joku vuosi sitten vielä lenkkeilin kesäisin, pyöräilemäänkään en enää pysty. Onneksi on vielä jäljellä ratsastus, tuo harrastuksistani rakkain:) Se vaan ei ylläpidä kuntoa samalla lailla kuin esim. lenkkeily. Nuo pitkät ja verkkaiset lenkit koiran kanssa teen kuitenkin päivittäin ihan kipujenkin uhalla

 Kuntosalilla yritän nyt saada lihaskuntoa ja ennen kaikkea haastaa itseni vääntäytymään sinne säännöllisesti. Kävin aikoinaan salillakin useita vuosia säännöllisesti (ja olin timmissä kunnossa, nyyh...), mutta jotenkin kyllästyin siihen ja vaihdoin jumppatunteihin. Fustra kiinnostaisi ja se sopisikin varmaan tällaiselle vinoryhtiselle rautakangelle. Tuppaavat vaan olemaan kovin tyyriitä nuo erikoislajit.