Kirjoittaja Aihe: Työttömänä ja sairaana työnhaku  (Luettu 26624 kertaa)

Pilvi

  • Ex-member
Työttömänä ja sairaana työnhaku
« : Lokakuu 06, 2014, 08:40:46 »
Enpä löytänyt täältä mitään tähän viittaavaa ketjua. Olenko täällä siis ainut työtön työnhakija, jonka ongelmana töihin pääsyyn on etupäässä sairaudet? No, totta puhuen nythän tuo työllisyystilanne on niin huonontunut minunkin alalla, että oikeastaan ei ole enää näin vanhana ja sairaana varmaan mitään mahdollisuuksia, kun on nuoria ja terveitäkin hakijoita. Olisi kiva saada tietää muiden mietteitä. Sillä itsetunto on romahtanut. Työnhaku on lähinnä vitsi. Pitkiä työttömyysaikoja ja väkisin kun on joskus päässyt haastatteluun, niin ne pätkät pois työelämästä on jotenkin selitettävä. Valehtele siinä sitten päin naamaa että joo, olen nyt ihan työkykyinen (no hah, mullahan on siitä oikein paperitkin!). Tiedän omat rajoitteet ja niinkin on käynyt, että haastattelussa on luvattu että kyllä, kyllä, noihin tilanteisiin et tässä työpaikassa ja työssä joudu ja sitten jo eka työpäivänä ollutkin ihan muuta. Alapa heti olemaan sairaslomilla, kun työsuhde on vasta alkanut! Tai sitten yrität roikkua pätkätöissä omien voimavarojen ylittyessä tavoitteena, että työsuhde uusittaisiin. Mutta eipä niin ole käynyt. Ja nyt vielä puhutaan työurien pidentämisestä! Minkä ihmeen uran? Mutta enpä tästä tämän enemäpää avaudu, jos vaikka olen ainut tämmöinenkin omituinen?

Kaustinen

  • Administrator
  • ******
  • Viestejä: 1145
  • Elä elämäsi hymyillen, hymyillen läpi kyynelten!
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #1 : Lokakuu 06, 2014, 12:16:20 »
Et ole ainut.. Muuten kertomuksesi täsmää kanssani, mutta en ole päässyt edes haastatteluihin. Kerran pääsin työllistettynä töihin ja silloin luvattiin myöskin asioita, jotka eivät sitten pitäneetkään paikkaansa. Melko pian jouduin sairauslomalle ja pettymys oli suuri. Kuvittelin jopa opiskelevani alaa lisää. Työkokeilut menneet myös pipariksi.. Väkisin yritin roikkua, jos vaikka saisi jatkaa tai poikia muuta työtä, niin ei. Ilmainen työ olisi käynyt jatkossakin, mutta työsuhteeseen eivät suostuneet. Eipä minusta olisi siihen ollutkaan, sillä tein töitä koko ajan jaksamisen äärirajoilla huolimatta siitä, että työaika oli minimi 18 tuntia viikossa. Viikko meni palautumiseen. Ottivat uuden ilmaisen työkokeilijan. Työhönohjaaja oli tukemassa työn etsinnässä, mutta hänkin oli sitä mieltä, että olen eläkekunnossa, kuten kaikki lääkärini. Aikanaan, kun päädyin osatyökyvyttömyyseläkkeelle, aloitettiin yt:t. Pois pistettiin monien muiden mukana. Työkokemuksella ei ole mitään merkitystä. Eläkeyhtiö ei halua ymmärtää, ettenkö pystyisi vielä "johonkin kevyeen työhön". Ja mikähän sellainen olisi? Kokeiltu on. Suurin osa kodin töistä jää tekemättä tai joku muu tekee. Jos yritän sinnillä ja vaikkapa tauottamalla, niin jälkeenpäin saa kärsiä. Olen kyllä nyt todella kurjassa tilanteessa. 500 päivää työttömänä on täynnä. Ainoat tulot on puolikas eläke. Ei tule sairaus yksin. Iskee masennus ja itseinho, itsetunnosta on rippeet jäljellä. Tähän nyt pitäisi sopeutua, vaikka haluaisi olla edes sen verran terve, että pystyisi töihin ja saisi palkkaa. Olla normaali. Kuuluisi johonkin porukkaan ja olisit hyväksytty ihminen. Katkeria sanoja, mutta minulle niin totta.   
"Älä sinä tyttö koskaan katkeroidu, sillä sitten ei enää mikään auta!"
- mummu -

Psoriasiartropatia/moninkertainen sekundäärinen nivelrikko
HMS/EDS
Määrittämätön nikamasairaus
Kiertäjäkalvosinoireyhtymä
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Uniapnea
Metabolinen oireyhtymä
Essentiaalinen verenpainetauti

Pilvi

  • Ex-member
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #2 : Lokakuu 06, 2014, 13:13:35 »
En viitsi tässä historiaani kirjoittaa kokonaan, mutta ajauduin tähän sairauden ja työttömyyden kuiluun siinä vaiheessa, kun luulin, että käännän elämässäni uuden sivun opiskeltuani lisää näin aikuisena. Kymmenisen vuotta tässä olen kärvistellyt. Alussa toki jaksoin uskoa, että väliaikaista kaikki on vain. Jossain vaiheessa alkoi epäilyttää. Näiden vuosien aikana olen ollut neljässä määräaikaisessa ja osa-aikaisessa työssä. Vain yhdessä niistä olen selvinnyt määräaikaisuuden loppuun (muut ovat loppuneet sairaslomaan). Työhaastattelussa olen ollut viimeksi reilu vuosi sitten. Se oli hyvin masentava kokemus, jälkeenpäin ihmettelin, miksi edes pyysivät haastatteluun, kun asenne tuntui olevan niin negatiivinen. Työkokeilut päälle (niin, sitä ilmaista työtä), niistä työkunnon suhteen negatiiviset palautteet. Työelämä voi olla nykyään hyvinkin raadollista, ei sieltä kaikilta ns. terveiltä myötätuntoa ja ymmärrystä heru, jos ei kykene töitään ns. täysillä tekemään.  Voihan sitä olla työttömänä, kuten joku on minulle sanonut. Mutta se syyllistäminen. Koen hyvin ahdistavana tämän nykyisen syyllistyksen ilmapiirin, että "jotkut ne nostaa tukia tekemättä mitään". Eikä minukaan tuki iso ole (nyt enää pelkkä työmarkkinatuki).

Mitä tosiaan on se kevyt työ? Olen sitä suoraan kysellyt työkkäristä ja lääkäreiltä, eivät ole osanneet vastata. Aikaisemmin olen kertonutkin, että vaikka työkykykartoituksessa todettiin, että en ole työkykyinen, niin sitten ne kelan ja vak.yhtiön päätökset on, että olen työkykyinen, vielä kokoaika työhön. Näin menee minullakin, että suurimman osan kotitöistä tekee joku muu, minulla muut perheenjäsenet. Siitäkin tulee semmoinen hyödyttömyyden olo ja syyllisyys. Että kotona päivät pitkät eikä mitään isompaa saa aikaiseksi.

Kyllä tässä tosiaan masennus iskee, paitsi että minähän olen se tapaus, joka ei voi olla edes masentunut  ???. Paitsi lääkärien lausunnoissa potilaspapereissani, niissä kyllä näkyy sekin diagnoosi. Mutta käytännön tasolla vastaanotoilla ei. Siinäkin tulee semmoinen olo, että tuntemuksenikin mitätöidään.

Kaustinen

  • Administrator
  • ******
  • Viestejä: 1145
  • Elä elämäsi hymyillen, hymyillen läpi kyynelten!
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #3 : Lokakuu 06, 2014, 17:19:18 »
Tosiaankin tuttuja tunteita Pilvi kerrot. Hyvän aiheen aloitit.. Juurikin tuo hyödyttömyys ja itsensä syyllistäminen saavat aikaan sen, ettei oikein aiheesta tule edes kerrottua kenellekään.. niin paljon harmittaa. Ja on yleinen mielipide on todella loukkaavaa.. Itse ei ole tähän tilanteeseen pystynyt mitenkään vaikuttamaan ja on sellainen olo, että sen jälkeen kun sairastui, yhtäkkiä ei kelpaa enää minnekään. Kaikilla tahoilla on syynsä tuuppia pois. Ja miten paljon sitä onkaan aikanaan ahkeroinut oman terveytensä kustannuksella  :doh:
"Älä sinä tyttö koskaan katkeroidu, sillä sitten ei enää mikään auta!"
- mummu -

Psoriasiartropatia/moninkertainen sekundäärinen nivelrikko
HMS/EDS
Määrittämätön nikamasairaus
Kiertäjäkalvosinoireyhtymä
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Uniapnea
Metabolinen oireyhtymä
Essentiaalinen verenpainetauti

Peikko

  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 2516
  • :)
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #4 : Lokakuu 06, 2014, 23:09:01 »
ehdin yhden kerran jo ilmoittautua työnhakijaksi,
mutta sain sitten kuitenkin jatkoa kuntoutustukeen,
toivottavasti oli viimeinen kerta,
tuntuu etten jaksaisi tuota säätöä nyt kipujen keskellä.
Voin kyllä kuvitella nuo tilanteet  :doh:
kun itsekin huomaan kuinka moni katsoo perään,
että joutaa täällä päivät pitkät koirien kans olemaan tekemättä mitään,
onneksi ei kotona ole tuo kanssa ongelmaa.
Kipu ja liikuntavaikeudet kuitenkin näkyy hyvin.
rikki niskasta varpaisiin

Kaustinen

  • Administrator
  • ******
  • Viestejä: 1145
  • Elä elämäsi hymyillen, hymyillen läpi kyynelten!
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #5 : Lokakuu 07, 2014, 00:14:02 »
Kyllä minullakin sairaus näkyy ja oma perhe varsinkin tietää, missä mennään. Kaikki jotka minut tuntee, eivät voi käsittää ollenkaan tilannettani. Enpä olisi itsekään uskonut aikanaan, millaisen leiman sitä otsaansa saa. Kielteinen asenne putkahtelee milloin missäkin tilanteessa tai mediassa erilaisissa keskusteluissa yms. yms. Kai sitä on itse vielä herkemmin tuntosarvet pystyssä ja kuulee kaiken negatiivisen. Sairaudet on pakko jaksaa, mutta onko pakko jaksaa vielä tämä kaikki muu  :-[

Voi olla, että en kirjoita tähän aiheeseen enää itsestäni, sillä huomaan selvästi katkeroituvani ja sitä en todellakaan halua  :( Pakko yrittää jaksaa jotenkin eteenpäin ja hakea niitä hyviä asioita nykyisestä elämästä..

Onhan niitä hyviäkin esimerkkejä töiden löytymisestä ja se on varmasti kannustavampaa  ::)
"Älä sinä tyttö koskaan katkeroidu, sillä sitten ei enää mikään auta!"
- mummu -

Psoriasiartropatia/moninkertainen sekundäärinen nivelrikko
HMS/EDS
Määrittämätön nikamasairaus
Kiertäjäkalvosinoireyhtymä
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Uniapnea
Metabolinen oireyhtymä
Essentiaalinen verenpainetauti

Pilvi

  • Ex-member
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #6 : Lokakuu 07, 2014, 09:35:03 »
Kyllä sitä tosiaan katkeroituu. Mulla nämä asiat olleet taas enemmän esillä, kun ollut työkkärin kanssa asiointia. Olin sellaisella kurssilla, jonka jälkeen olisi pitänyt jotain konkreettista saada aikaan. Jo työllistymissuunnitelman teko sai minut repimään hiuksia  :sadattelu: . Olen tehnyt koulutuksellani niitä fyysisesti kaikkein kevyempiä töitä, mutta työ kuin työ, ei sitä hyvällä katsota, että on paljon poissaoloja.  Eräs hyvä ystävä on minua lohdutellut, että (silloin kun harvoin on töitä), niin teet vain jaksamisesi mukaan. Sitten hän kerran useamman kerran harmitteli, että kun hänen töissä on sellainen kipuihminen, joka on tämän tästä poissa ja joutuu tekemään sen työt ja miksi se ei tajua jäädä kokonaan pois töistä. Silloin piti hänelle huomauttaa, että hei - tuo kipuihminen saatan olla minä jossain työpaikalla. Ei sitä niin vain voi lähteä pois, jos kuitenkin katsotaan työkykyiseksi. Ollaan vaan pätkiä pois kun kipu on pahimmillaan.

Juu. Pahalle päälle tästä aiheesta tulee. Minua ihmetyttää suuresti, ettei tästä aiheesta juurikaan puhuta. Enemmän lehdissä on juttuja sairaista, jotka ovat sairaseläkkeellä ja kertovat hyväksyneensä tilanteen ja elävät nyt hyvää elämää kuten parhaaksi voivat. En ole yhden yhtä juttua nähnyt sairaasta, jonka vielä pitäisi etsiä töitä. Toki tiedän, että on paljon ihmisiä, joilla on huono terveys ja silti pitää olla töisssä (siis he, joilla vielä on vakituinen työ). Jotkut eivät uskalla olla paljoa sairaslomillakaan, jos on irtisanomisuhka niskassa.

Mutta sitten myös tämä, että tästä onnettomasta työmarkkinatuestakin pitää maksaa se 20% vero! Muka kannustaa töihin. Mihin ihmeen töihin? Saman muistaakseni joutuu maksamaan myös sairaspäivärahoista. Mihin ihmeen kannustukseen silläkin pyritään? Vielä huoli taloudesta kaiken päälle. Ei tosiaan ole rahaa käydä yksityisellä puolella lääkäreillä, tutkimuksissa ja hoidoissa. Kuten eräs tuttu ihmnen laittoi minulle meiliä, mitä kaikia eri "hoitoja" voisi kipuihini kokeilla. Kaikki yksityisiä! Joo. Olisihan se kiva kokeilla vaikka mitä ihme hierontoja ja energiahoitoja, jos olisi rahaa. Tajusin, että kaikilla töissäkäyvillä ei ole hajuakaan, mistä on kyse. No, ei kyllä ollut itsellänikään silloin muinoin - täytyy myöntää.

No, tässäpä tätä. Jos joku haluaa aiheesta vielä avautua, niin kiva. Vertaistuki tässäkin olisi suotavaa. Joo. Yritetään niitä hyviä asioita kaivaa elämästä. Niin sitä selviää. Siihen oljenkorteen olen minäkin turvautunut.  Ei ainkaan ole kiirettä, jota jokainen tuttu töissäkäyvä valittaa näinä päivinä.  :thumbsup:

Kaustinen

  • Administrator
  • ******
  • Viestejä: 1145
  • Elä elämäsi hymyillen, hymyillen läpi kyynelten!
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #7 : Lokakuu 07, 2014, 12:50:38 »
Olen miettinyt, että mahtaako mistään löytyä sellaista infoa, paljonko meidän kaltaisia on suomessa. Tulee mieleen, että yritetäänkö asia painaa villaisella vai onko joukko ollut aikaisemmin niin pieni, ettei ole ylittänyt uutiskynnystä. Uskon kuitenkin, että tiukentuneiden eläkeratkaisujen ja jatkuvien irtisanomisten myötä tämä on yhä kasvava ns. väliinputoajien joukko. Tekisi mieli vinkata medialle, sillä kun tuntuu olevan valtava voima muutoksiin, jos jotain epäkohtaa löytyy..  :kahvee:
"Älä sinä tyttö koskaan katkeroidu, sillä sitten ei enää mikään auta!"
- mummu -

Psoriasiartropatia/moninkertainen sekundäärinen nivelrikko
HMS/EDS
Määrittämätön nikamasairaus
Kiertäjäkalvosinoireyhtymä
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Uniapnea
Metabolinen oireyhtymä
Essentiaalinen verenpainetauti

satuo

  • Global Moderator
  • ******
  • Viestejä: 2592
  • Aina jossain paistaa aurinko.
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #8 : Lokakuu 07, 2014, 12:57:01 »
Turhaa vääristävät työttömyystilastojakin!
Pitäisi olla joku sairasraha, jos kerran lääkäri on todennut työkyvyttömäksi!!  :sadattelu:

Pilvi

  • Ex-member
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #9 : Lokakuu 07, 2014, 14:41:36 »
Meidät luetaan varmaan niihin "piilotyöttömiin ", jotka eivät enää viitsi hakea töitä.  ~:/ 

Kaustinen

  • Administrator
  • ******
  • Viestejä: 1145
  • Elä elämäsi hymyillen, hymyillen läpi kyynelten!
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #10 : Lokakuu 07, 2014, 19:00:51 »
Näin minäkin arvelen ja siitä se leimaantuminen tulee, halusimmepa tai emme. Ehkä parikymmentä vuotta sitten on saattanut ollakin tilanne sellainen, että pitkäaikaistyöttömät ovat olleet niitä, jotka lähinnä töitä ovat vieroksuneet. Pääsihän sitä silloin eläkkeellekin erittäin paljon helpommin, joten ei sairaat jääneet roikkumaan samaan joukkoon. Tänä päivänä tuo ei enää pidä paikkaansa, mutta asenne on jäänyt hyvin vahvasti. Joku vuosi sitten uudessa hallituksessa alettiin etsimään keinoja työllistyä, niille henkilöille, jotka kokivat olevansa vielä jossain määrin työkykyisiä esim. invalidit tai osatyökykyiset. Muistan jopa luvun, että heitä olisi ainakin 10000. Selväähän se on, että mukaan tuollaiseen projektiin tarvitaan myös työnantajia. Kun työnantajat eivät tarjonneetkaan töitä, on tästä tullut ihan sekamelskaa, kun vakuutusyhtiötkin näköjään käsittävät tilanteen omalla tavallaan.. ei olekaan niin yksinkertaista erotella, kenellä on enää 1/3 työkykyä jäljellä...  ei mennyt niin kuin Strömsössä.. Eläkeuudistuksessa on näköjään sentään pykälä, jonka mukaan työnantaja on velvoitettu antamaan iäkkäälle kevyempää työtä, jos on tarve.

No, nämä on vain minun ajatuksiani, mutta tuskin kovin kaukana totuudesta.
"Älä sinä tyttö koskaan katkeroidu, sillä sitten ei enää mikään auta!"
- mummu -

Psoriasiartropatia/moninkertainen sekundäärinen nivelrikko
HMS/EDS
Määrittämätön nikamasairaus
Kiertäjäkalvosinoireyhtymä
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Uniapnea
Metabolinen oireyhtymä
Essentiaalinen verenpainetauti

erin56

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 82
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #11 : Lokakuu 07, 2014, 19:23:47 »
Vajaakuntoiset työnhakijat näyttävät olevan ongelmallisia myös TE-keskusten virkailijoille...mitä nyt pikaisesti vilkaisin läpi erästäkin tutkimusta ;)

 http://www.tem.fi/files/30808/TEM_31_2011_netti.pdf

Tuolta löytyi joitakin taulukkoja mm vajaakuntoisten työnhakijoiden määristä eri keskuksien alueella, sairausryhmistä, ammattiryhmistä, ikäryhmistä jne...


Peikko

  • Sr. Member
  • *****
  • Viestejä: 2516
  • :)
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #12 : Lokakuu 07, 2014, 20:28:52 »
Voi meitä  :hoiva:
kaikilla sama paskaongelma  :puke:

tämä juuri on se pointti miksi haluaisin sen pysyvän eläkkeen nyt,
enkä mitää 3 kk pätkiä kuntoutustukea.
Vaikka ihmiset vähän katsookin kieroon tämänikäistä sairasta,
kun pitäis olla työkykyinen vielä,
toisaalta hyvä kun se näkyy liikkumisessa, eipähän jää kenellekään epäselväksi..
rikki niskasta varpaisiin

Kaustinen

  • Administrator
  • ******
  • Viestejä: 1145
  • Elä elämäsi hymyillen, hymyillen läpi kyynelten!
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #13 : Lokakuu 07, 2014, 21:48:00 »
Kiitos Erin56 linkistä  :thumbsup: Hyvin mielenkiintoinen.. Uskomatonta, että jo 6 vuotta sitten on TE-keskuksessa merkitty vajaakuntoisiksi työnhakijoiksi 93,7 tuhatta henkilöä, joista pitkäaikaistyöttömiä lähes 20 tuhatta  :o Suurin ikäryhmä 41-55 -vuotiaat. Tästä voisi taas päätellä monenlaista  :vihellys:
"Älä sinä tyttö koskaan katkeroidu, sillä sitten ei enää mikään auta!"
- mummu -

Psoriasiartropatia/moninkertainen sekundäärinen nivelrikko
HMS/EDS
Määrittämätön nikamasairaus
Kiertäjäkalvosinoireyhtymä
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Uniapnea
Metabolinen oireyhtymä
Essentiaalinen verenpainetauti

Nelli

  • Hero Member
  • ****
  • Viestejä: 760
Vs: Työttömänä ja sairaana työnhaku
« Vastaus #14 : Lokakuu 07, 2014, 23:15:45 »
Mie oon ollut vajaakuntoinen työnhakija siintä asti kun ensi kertaa joskus 90-luvulla työkkärissä
oon käyny..
Oiskos jo kolmas vuosi putkeen työkkärin kirjoilla merkinnällä: työnhaku voimassa toistaiseksi
eli ei tarvia käyvä sielä kun sillon tällön viemässä lääkärintodistuksia, ei ole mitään
pakollisia päivämääriä millon pitäisi ilmottautua.

Nelli
M51.1 Prolapsus disci i.v.L4/5 centralis L23.0 Eczema allergicum L40.0 Psorasis S82.6 Status post frctura malleolis lateralis l.dx M23.3 Ruptura menisc. M54.Sacra lumbalgia   Oikoniska M54.1 Radiculopathia extremites indefieror l.dx F.45.4 Pitkäaik. kipuoire M51.3 L4-S1 MODIC 2 R29.8 Hermojärjestelm