Kirjoittaja Aihe: Heips! Mielenterveyteen liittyen..  (Luettu 10220 kertaa)

MakeeMimmi

  • Ex-member
Vs: Heips! Mielenterveyteen liittyen..
« Vastaus #15 : Tammikuu 29, 2007, 12:09:40 »

lisäys tuohon edelliseen.. lupaan ainakin käydä lukemassa textejänne   ;) :)

Tuisku-57

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 423
Vs: Heips! Mielenterveyteen liittyen...Mitä koulukiusaaminen saa aikaan!
« Vastaus #16 : Tammikuu 29, 2007, 18:36:52 »
Ihminen, jolla on hyvä itsetunto

·         Omaa "totuudenmukaisen" minäkuvan - ihminen tunnistaa ja tietää myös heikkoutensa. Ei puolustele heikkouksillaan huonoa käytöstä tyyliin: "minä olen sellainen, en voi itselleni mitään."

·         Luottaa itseensä ja arvostaa itseään ihmisenä. Itsearvostus tarkoittaa sitä, ettei anna esimerkiksi loukata itseään. Itseluottamusta on sekin, että uskaltaa ottaa vastaan haastavia tehtäviä, joista ei ehkä selviä, mutta uskaltaa yrittää.

·         Pitää omaa elämäänsä arvokkaana ja ainutkertaisena.

·         On itsenäinen oman elämänsä ratkaisuissa ja on riippumaton muiden mielipiteistä.

·         Ei koe tarvetta loukata muita, mutta elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa - ei sen mukaan, mitä ympäristö kulloinkin arvostaa.

·         Sietää pettymyksiä ja epäonnistumisia.

Hyvä itsetunto EI ole


·         Samaa kuin itsevarma esiintyminen tai ulkoinen menestyminen.

·         Pelkkää itsevarmuutta ja itsensä näkemistä ainoastaan myönteisessä valossa.

·         Sosiaalista rohkeutta; hyvä itsetunto voi olla myös ujolla tai syrjäänvetäytyvällä ihmisellä. Vastaavasti kaveripiirin keskipiste, äänekäs, näkyvä ja sosiaalinenkin ihminen voi kaiken takana kärsiä huonosta itsetunnosta. Itsetunto ei aina näy ulospäin!

·         Itsekkyyttä; se ei ole itsensä toteuttamista toisen kustannuksella.

Minä olen kärsinyt ajoittain näistä itsetunto-ongelmista! Ja tietysti silloin kun ollut oikein ruohonjuuritasolla, niin on tullut purettua sitä aviomieheenkin. :rohonauru:
Olen silti yrittänyt "kouluttaa" itseäni ja miettiä mistä omat ongelmani johtuvat. Yksi asia ainakin on ihan varma; koulukiusaus! Kun siirryin 7.luokalle oli muutama tyyppi (tyttöjä) jotka alkoivat kiusata. Se oli enemmän psyykkistä kuin fyysistä. Eli, huutelua, pilkkaamista, joskus tönimistä. Silti minulla oli omat ystäväni, mutta eipä koskaan keskenämme kiusaajien kanssa järkätty mitään tappelua. Olin silloin hiljainen, enkä pystynyt enkä uskaltanut puolustautua. Kärsin vain kaikki! Se oli kyllä melkoista ahdinkoa. Silloin vanhempani puuttuivat peliin, koska kerroin kotona mitä koulussa tapahtuu. Ja ihme kyllä, se loppui siihen. Mutta jätti melkoiset arvet itsetuntoon! :'(
Sitten myöhemmin, kun aikuistuin aloin miettimään näitä asioita....ja totesin, että kiusaajilla oli varmasti itsellä niin paha olla, että se piti purkaa johonkin. En nyt halua ketään mollata ja arvostella, mutta -70 luvulla ei vanhempien eroaminen ollut niin yleistä kuin nykyään. Ja meillä sattui olemaan "tavallinen" perhe, vanhemmat, minä ja veljeni. Vanhemmat kävivät töissä ja meistä lapsista huolehdittiin, eli kaikki oli ok. Sen sijaan kiusaajilla oli toisenlainen tausta......Mietin, oliko se jonkinlaista kateutta ja kun vielä huomattiin, että olen hiljainen niin oli helppo kiusata! :P
Tässä nyt menin asiasta kolmanteen, mutta tarkoitan vain, että minulla itsetunnon ongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi tästä. Mitään muuta ei tule  mieleen. Kouluaikana vielä "vain" punastelin, mutta iän myötä sekin alkoi voimistua, voisin sanoa jo kärsiväni paniikkihäiriöstä! Esm. sosiaalisten tilanteiden pelko + jännittäminen. Taitaa kuulostaa hullulta, mutta jos tapaan oikein tuiman ja "täydellisen" oloisen/näköisen ihmisen, olen aivan jumissa! Silloin tunnen itseni hiiren kokoiseksi. Eipä silti, nyt olen jo enemmän kuin puhelias, pystyn kyllä "antamaan takaisin" jos tilanne niin vaatisi. Mutta ne arvet jotka koulussa sain, eivät varmasti parane koskaan täysin. Siksi olen joskus jopa kuvitellut, että joku pitää minua hölmönä, ja mahdoinkohan nyt sanoa jotakin hölmöä...ja taidan olla ihan kamalan näköinenkin! Sitten jun joku kehaisee, esm.vaatteistani, hiuksistani tai mistä vaan, en uskalla uskoa, vaikka olisi kyse parhaasta ystävästäni!
Olen usein tavannut ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa täydellisiä :happy:. Toisilla se vaan paistaa niin pahasti läpi, että tekisi mieli vähän "ojentaa".
Ei meistä ole kukaan täydellinen, kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa!
Yksi hyvä asia itsetunnon "opiskelussa" on muistella enemmän niitä asioita missä todella on hyvä ja on onnistunut, sen avulla pääsee jo pitkälle!!!!
Tsemppiä Sinulle ja Päivänpaistetta päiviisi :vrolijk_26:
M45 Spondylarthitis ancylopoetica
M51.3 Degeneratio disci intervertebralis lumbalis
M79.0 Fibromyalgia
M35.7 Hypermobiliteettioireyhtymä
M17.0 Arthrosis genu I.a.

Liana

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 151
Vs: Heips! Mielenterveyteen liittyen..
« Vastaus #17 : Helmikuu 13, 2007, 11:59:59 »
Itsetunnon menetäminen ei korjaannu mitenkään helposti, jos koskaan. Olen itse käynyt monenlaiset opit ja yrittänyt päästä sosiaalisista peloistani irti, hakeutumalla sellaisiin tilanteisiin, missä joudun tekemisin aivan vieraiden ihmisten kanssa. Niinhän ne kirjoissa opettaavat. Jonkin verran on tapahtunut muutosta, mutta varmaan menen hautaan tämän kolhitun itsetuntoni kanssa. Ei se lähde pois edes kulumalla, ei vaikka mitä tekisit.
Ainoa, mitä olen voinut tehdä on se, että omat lapseni eivät ole saaneet kotoaan vähättelyä tekemisistään, eivät moitteita ulkonäöstään tai tavastaan kävellä tai mistään, mitä itse sain lapsena kuulla. Olen yrittänyt pönkittää lasteni itsetuntoa ja yrittänyt heidät hyväksymään ihmisten erilaisuuden. Hyväksymään sen, että ei aina voi onnistua tai ei voi olla paras. Olen sanonut, että riittää, kun parhaansa yrittää.Olen parhaani mukaan kannustanut heitä ja tukenut tarvittaessa. Yrittänyt opettaa oikean ja väärän eron. Toivotaan, että heistä tulee ehjiä kokonaisuuksia, ei tälläistä rikkinäistä ihmistä, jonka tuntemuksista ei kukaan todella tiedä.
Ystävät kuulevat mitä sanot, parhaat ystävät kuulevat mitä et sano.

sini

  • Ex-member
Vs: Heips! Mielenterveyteen liittyen..
« Vastaus #18 : Helmikuu 14, 2007, 14:13:57 »
Liana, kirjoituksesi kosketti minua paljon, koska itse olen kokenut juuri samaa kuin sinä.
Itsetuntoni on ollut ja on edelleen aika alhaalla ja sosiaaliset fobiat ovat edelleen aika suuri stressitekijä elämässäni.
Mutta oma tyttäreni on hyvinkin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, hänellä on paljon kavereita ja myös niitä bestiksiä, joiden kanssa
jakaa asioita. Hän harrastaa liikuntaa ja tanssia, tanssiryhmällä on ollut esiintymisiä ja kilpailureissuja.
Minulla ei itselläni lapsena ollut mitään tuollaista, minusta tuli hirvittävän ujo jo hyvin nuorena. Enkä taida siitä ujoudesta koskaan päästä irti.
Monet sosiaaliset tilanteet ovat minulle vaikeita ja siksi pyrin usein välttämään niitä. Joskus sitten on rohkeampi olo ja selviytyy tilanteesta,
johon jonakin toisena päivänä ei olisi edes halunnut tai siitä selviytynyt.
Toivon samoin kuin sinäkin, Liana, että tyttärestäni tulee sillä tavalla ehjä ihminen, että hän selviytyy elämästään paremmin kuin minä omastani.
Kannustan häntä parhaani mukaan enkä vaadi häneltä enempää kuin mihin hän pystyy. Hän kelpaa sellaisena kuin on
ja toivottavasti hän saa elää sellaista elämää, että myös itse hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Olen sanonut hänelle silloin tällöin,
että hän on niin kaunis ja ihana ja rakastan häntä eniten maailmassa. Itse en saanut koskaan kuulla sellaista.
Mutta tyttärelleni haluan sanoa sen, koska se on totta. Toivottavasti hän myös uskoo sen.
Silloin hän voi nauttia elämästä enemmän, kun ei tarvitse kärsiä tuntemuksista, että on huono, ei kelpaa, ei ole mitään.

Liana

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 151
Vs: Heips! Mielenterveyteen liittyen..
« Vastaus #19 : Helmikuu 18, 2007, 19:40:31 »
Sini, Luulen, että olet hyvin onnistunut tyttäresi kanssa.
Se ehkä meille juuri onkin tärkeää, joilla on kolhittu itsetunto, että omat lapset eivät sitä koskaan tarvitse kärsiä. Kannustamme heitä ja annamme heidän mielipiteilleen arvoa.
 Keskustelemme asioista  heidän kanssaan ja yhdessä etsimme sellaista ratkaisua, mikä olisi tilanteeseen hyvä.
Kunnioitamme lastemme valintoja, sillä josain vaiheessa he satuttavat itsensä, mutta olemme valmiita auttamaan heitä siinä tilanteessa.
Emme käännä selkää heidän hädälleen, iloitsemme heidän kanssaan ja tanssimme jos se on tarpeen, itkemme ja halaamme paljon.
 Minunkin lapseni, jotka ovat jo 26v, 20v, ja 16v vieläkin halaavat, vieläkin puhuvat asioistaan. Se tuntuu hyvältä, että olemme yhtä.
En ole minäkään koskaan kuullut mitään hyvää asiaa, mitä olisin osannut tehdä oikein, ei koskaan kiitosta mistään, vaikka kaikkensa yritti miellyttääkseen kotona äitipuoltani. Yritin oikein tosissaan saada hyväksynnän ja arvostusta, mutta sitä ei tullut.
Toivon Sini, että joskus jälleen onnistut tilanteessa jota epäilet ja huomaat, että oletkin rohkea ja  hyvä siinä. Myönnät itsellesi sen ja annat itsellesi luvan olla rohkea.  Mutta helppohan se on sanoa, kun tositilanteessa itsekkään en pysty siihen.
Silti toivon, että jonain päivänä onnistumme, me molemmat. Olet lapsesi kautta onnitunutkin, saamalla hänet tuntemaan arvostusta ja rakkautta taholtasi. Hän voi luottaa siihen, että tuet häntä ja annat hänelle vapautta silloin kun hän sitä tarvitsee.
Jaksamista ja yritystä seuraavaan hankalaan sosiaaliseen tilanteeseen, ehkä jonain päivänä....
Ystävät kuulevat mitä sanot, parhaat ystävät kuulevat mitä et sano.

sirpa

  • Ex-member
Vs: Heips! Mielenterveyteen liittyen..
« Vastaus #20 : Huhtikuu 15, 2007, 20:09:51 »
kohta menee hermo ton äitimuorin kanssa. on kohta 80, ja pitää mua 5-vuotiaana. joka päivä pitää kuunnella sen puuta-ja heinää-juttuja ja mun haukkumiset puhelimessa, ja jos en vastaa, niin loukkaantuu. mä en jaksa!!! auttakaa, ja kertokaa mitä tehdä? mulla on omissa vaivoissani ihan tarpeeksi niin etten jaksa enää kuunnella haukkumisia, kuinka lihava, ja holtiton oon rahankäytössä ym.ym. itse on sairaalloisen pihi, niin ettei raaski edes muovikassia ostaa eikä ruokaa itselleen. ja mun pitäis joka päivä kuunnella sen valitus- ja haukkumistulvaa pari tuntia (tää on tosi, 1-2 tuntia), oli mitä tahansa muuta tekemistä. haukkuu naapurinsa, sukulaiset, veljeni, ja lopuks mut. ja kaikki mahdolliset yht.kunnan epäkohdat, pelkkää negatiivista vuodatusta. koskaan se ei oo iloinen tai tyytyväinen. imee musta kaikki energian ja elämänhalun. sen jälkeen oon ihan lamassa ja itku kurkussa. ja syy tähän on se, että oon rahallisesti riippuvainen äidistäni, antoi ensin luvan ottaa rahaa tilitään mun sairaus- ja lääkemenoihin, ja sitten kun oon ottanut tarpeeseen, alkaa hirveä kuulustelu ja kauhistelu ja voivotus, että näin paljon. minkäs teet kun tolla minimieläkkeellä ei näitä sairauskuluja makseta. eli maksettava on siitäkin ilosta eli sairastamisesta. :'(